Yhteystiedot

MC TUNARIT


TULEVIA TAPAHTUMIA









KAUNIALA 2012

 

Hyväntekeväisyysajo Kaunialan Sotavammasairaalan hyväksi 18.05.2012

Tänäkin keväänä, kyllä, hyväntekeväisyysmopoilu Helsingin Kauppatorilta Kaunialan Sotavammasairaalaan. Mc TUNAREISTA mukana Herra Iso Herra, Maskotti, Teknikko ja Pienempi Herra. Sony oli seikkailemassa, Tuomas pelastamassa laivaa, Maailmanmatkaaja Pete maailmalla ja Juhi halusi välttämättä tehdä töitä ja päivystää tänä kyseisenä viikkona. Ahkera on aina ahkera.

Osallistuvien TUNAREIDEN henkinen valmentautuminen alkoi jo torstaina, kun Teknikko ja Pienempi pölähtivät tallille. Ilta meni maailmaa parantaessa ja henkisiä harjoituksia tehden.

Perjantaiaamuna Tallipäällikkö käskytti niin Maskotin kuin pojatkin autoon ja ajoi Kauppatorille. Mopot ja matkustajat ulkoistettiin ja sujahdettiin sujuvasti muiden samanhenkisten joukkoon. Ja siellähän sitä taas oli, mopokansaa mopoinensa sankoin joukoin kaiken maailman turistien tuijoteltavana ja ihmeteltävänä.

Aurinkoisessa, mutta tuulisessa säässä pidettiin puheita ja musisoitiin, kunnes oli aika ajaa " letkussa " Kaunialaan. Matka sujui ja perillekin päästiin, poliisisaattueessa. Mc TUNAREITA ajaen edusti Masa ja Arde, Maskotti Lady Pinkkinä ja Herra Iso Herra muuten vaan, Päällikkönä. Sairaanlan pihalla matkalaisille oli tarjolla ruokaa ja juomaa, hengenravinnoksi puheita ja musiikkia a´la HALAVATUN PAPAT. Ja sitten olikin hajaantumisen aika. Kuka siitä sitten mihinkin hajaantui, kotiin, töihin, ravintolaan, hotelliin, äidin luo, rakkaan luo, vaimon luo...onhan näitä, paikkoja ja vaihtoehtoja. 

TUNAREISTA kaksi karkasi välittömästi Aavarantaan ja kaksi, Iso ja Maskotti kurvasivat tallin kautta perässä samaan paikkaan. Siellä oli jonkinlaiset iltasembalot mopokansalle. Ruokaa, juomaa, laulua ja tanssia. Eri mopokerhoja oli edustettuina ihan kivasti, siis muitakin kuin pari TUNARIA ja muutama Hiton Jannu. Enemmän kuin viisi kerhoa, mutta vähemmän kuin kymmenen. Meno oli railakasta, kuten tällä porukalla aina. Mutta niin se vaan on, että kaikki loppuun aikananaan. Ilta vaihtui aamuksi ja oli aika palata tallille ja laittaa pojat nukkumaan. Hyvää yötä.

pict0660.jpg              Tallipäälliköltä ajokäskyn saaneet TUNARIT. pict0661.jpg                                    Viimehetken ohjeistus.
pict0662.jpg                                Kolme mopoa mukana. pict0664.jpg                                                    Arde.
pict0665.jpg                           Kaksin aina kaunihimpi... pict0667.jpg                                    ...miksei kolminkin?
pict0668.jpg                                        Neito Mopoilija pict0672.jpg                                            HALAVATUN Duo
pict0682.jpg                                       Järjestäytymistä. pict0688.jpg                                         Joko mennään?
pict0689.jpg                                      Voiko vielä perua? pict0691.jpg                                          No ei, mennään.
pict0695.jpg                                        Mopoilijoita... pict0696.jpg                                       ...mopoilijoita...
pict0697.jpg                                       ...mopoilijoita... pict0698.jpg                                          ...mopoilijoita.
pict0702.jpg                                  Puheita sairaalan pihalla. pict0704.jpg                                                 Nahkaa.
pict0706.jpg                                              Mopo. pict0717.jpg                                        TUNAREITA.
pict0718.jpg                                              Suuntimat. pict0719.jpg                                             PLÄÄH!