MC TUNARIT
TULEVIA TAPAHTUMIA
TAPAHTUI TALLILLA 5Mc TUNARIT seinäkalenterin kuvaukset.Kaikkihan nyt seinäkalenterin tekevät, miksei siis Mc TUNARITKIN! Ja mikäpä sen parempi kuvausajankohta kuin tammikuun pakkaset. Niinpä tietenkin, ehtiihän sen vielä silloinkin vaikka vuosi onkin jo vaihtunut ja hyvää vauhtia kulumassa muiden menneiden vuosien joukkoon. Pakkasellahan se on mukava pomppia pihalla uimahousuissa ja esittää lähes maailman, tai no ainakin Suomen komeinta rantaleijonaa. Onhan näissä pojissa pokkaa ja kroppaa. Päivä oli onnistunut ja hauska lumesta, jäästä ja pakkasesta huolimatta. Kuvia tuli siinä määrin, että niillä saa kuvitettua muutaman vuoden seinäkalenterit helposti, jos niikseen tulee. Mutta, mutta koskapa päivä oli sen verran nauruhermoja kutkuttava ja kuvaajaakin innostanut, voi olla, että kuvauspäivästä tulee jokavuotinen, tai sitten ei, on sen verran laiskaa porukka nämä jätkät. Eikä auta vaikka välillä potkiikin. |