Yhteystiedot

MC TUNARIT


TULEVIA TAPAHTUMIA









Rengasmatkalla jossain Suomessa

Sattuipa tässä erääna kauniina vai oliko se sittenkin sateisena? No joka tapauksessa, muistoissa se on kauniina elokuisena aamuna, että Mc TUNARIT lähtivät rengasmatkalle. Pakettiautoon oli pakattu makuupussit, kypärät ja vaihtovaatteita sekä kolme mopoa; vaaleanpunainen karvaton Nasu, Pinkki - Reino ja Kakkonen. Auton perään oli asennettu kärry, jossa kökötti sidottuna Automaatti, Musta Karhu ja Etulavallinen. Herra Iso Herra heilui pakun puikoissa, Maskotti pelkäänjän paikalla höpöttäen ja kitisten. Henkilöauton ratin kääntelystä huolehti Aikuinen, mukanaan Teknikko ja Vaikea.

Lähtö tapahtui, ei nyt ihan aamu kuudelta, niin kuin oli alunperin sovittu, vaan kasilta. Retki alkoi Kukon pihalta Nurmijärveltä kohti Tamperetta. Ohitettiin Hyvinkää ja Riihimäki. Herra Iso Herra ja Maskotti pääsivät suhteellisen kivuttomasti, parin pysähdyksen tekniikalla Tuuriin, mutta pojilla pysähdyksiä taisi olla kaksitoista. Että ei ne ole pelkästään naiset, jotka pissitaukoja tarvitsevat. Tuurissa ilmoittauduttiin majapaikan Ehtoisalle Emännälle ja tutustuttiin tilaan ja tulevan yö kammariin. Purettiin tavaroita autoista aittaan ja ahtauduttiin henkilöautoon koko lössi. Ajoneuvon puikkoihin pääsi Maskotti, vaarallinen naiskuski. Pois alta kivet, mummot ja männynkävyt, sillä nyt mentiin Töysään ja Keskisen Kyläkaupan tavarataivaaseen. Pojat päästivät Maskotin kaupan ovesta sisäpuolelle rahanipun kanssa ja sen jälkeen ei tarvinnutkaan seuraavaan kolmeen tuntiin miettiä koko naista, eikä kuunnella alituista höpötystä ja satunnaisia, joskin harvinaisia kiukunpuuskia, vaan sai aivan rauhassa viettää aikaa terassilla auringosta ja hyvästä seurasta nauttien.

Jossain vaiheessa nainen sai rahat kuitenkin loppumaan, eikä varmaan kovin edes tarvinnut yrittää, ja heti oli jaloissa pyörimässä, höpöttäen jostain mustasta suolasta, jota olisi pakko saada. Oli tainnut kaupan feng shuit sekoittaa typykän pään pahemman kerran. Mutta helppo homma, lisää rahaa daamille ja jälleen laskeutui rauha terassille. Vaan päivän kääntyessä iltaan oli tullut aika mennä ruokaostoksille, ihmetellä eväskaupassa olevaa Ferraria ja viedä Maskotti alkuiltaunille majapaikkaan. Pojat puhuivat poikien juttuja ja tutustuivat tilan eläimiin ja Ehtoisaan Emäntään, sillä välin kun neito kuorsasi kauneusuniaan.

Illan hämärtyessä ja tihkusateen alkaessa oli  korttipelian aika pihapöydän ääreesä. Kun kyllästyminen tässä lajissa saavutettiin, ahtauduttiin autoon ja kurvattiin Töysään, josta ei kuitenkaan pojille baaria löytynyt. Maskotti kaasutti Alavudelle, josta bongattiin hyvin mielenkiintoinen kuppila. Juottolassa on Suomen suurin yksityinen olutpullokokoelma. Siinä riitti ihmeteltävää takaraivot lattiiaa kohti, sillä pullot oli aseteltu katonrajaan, riukujen päälle riveihin.

Merenneidonkaltainen naisihminen ulkoisti niin TUNARIT kuin muutkin asiakkaat puolilta öin ja oli aika palata majapaikkaan. Pimeydessä piti vielä grillata yöpalaa, ennen makuupussiin kömpimistä. Aikuinen sai esitellä työkaluaan, joka takaa kuulemma sen, ettei ristipäät hypi silmille, mitä sillä sitten  lienee tarkoittaneekaan. Matkalaisten kesken sovittiin, ettei TUNARIT fraaseja viljele ja joka sellaisen suustaan livauttaa on velvollinen tarjoamaan kierroksen koko kulloisellekin seurueelle. Onneksi Herra Iso Herra ei sentään tehnyt tästä säännöstä lainvoimaista, sillä asiasta keskulteltuaan joukko pani merkille, että TUNARITHAN ne vasta fraaseja viljelevätkin. Välillä sattuu nimittäin niin, että kommunikoidaan melkeinpä pelkkien fraasien välityksellä. Onko se merkki tyhjäpäisyydestä, papukaijamaisuudesta, hyvästä muistista vai valtavasta älykkyydestä? Kukin päättäköön tahollaan ja kunkin kohdalla itse kyseisten asioiden laidan.

Aamusella, kun oli ensin saatu sulateltua jääpuikot Teknikon nenästä, marssittiin Viiden Tähden Hotellin ( viisi pään iskua oven yläkarmiin ) tupaan, jossa Ehtoisa Emäntä tarjoili runsasta ja maittavaa aamupalaa. Teknikko sai tuplapuurot kylmän harjoitusleiriyön jälkeen, sillä hän oli ainut joka oli jäätynyt yöllä. Muilla oli ollut hiukan viileä tai sopiva, Maskotilla jopa hiki, mutta olihan hänellä viisi peittoa, makuupussi ja pari kerrosta vaatteita. Lämpötila oli allimmillaan laskenut +2,7 asteeseen. Vähän turhan vilakkaa kesäyöksi.

Aamupalan jälkeen matka jatkui, samanlaisin ajojärjestelyin kuin edellisenäkin päivänä, Keskisellepä tietenkin. Viimehetken ostokset ja takaisin tien päälle. Erehtyivät vaan pojaat laskemaan Maskotin irti ja sinnehän se taas katosi tavarataivaaseen. Onneksi saatiin takaisin ihan kohtuullisessa ajassa, reilu puoli tuntia, ja matka pääsi jatkumaan. Oli tarkoitus ajaa autoilla Kokkolaan asti ja siinä vapauttaa osa mopoista  ja ihmisistä tienpäälle, vaan toisin kävi. Porukka löytyi Pietarsaaresta syömästä ja sitten ei kukaan enää puhunut ajamisesta, vaan autokyydillä jatkettiin Kokkolaan ja vielä Kokkolan ohikin, aina Kalajoen hiekkasärkille asti. Rengasmatkan päänmäärä oli saavutettu, metriäkään mopoilla ajamatta. Sillälailla, TUNARIT.

pict1130.jpg                           Auton kyljessä Marlon... pict1133.jpg                                        ...ja Marilyn.
img_2429.jpg                                 Kaarinan pihalla. pict1146.jpg                                   Kaarinan päärakennus.
img_2433.jpg    Hyvä tästä tulee kun parista kohtaa vähän fiksaa... img_2434.jpg                      ...ja kitkee enimmät rikkaruohot.
img_2430.jpg                             Pojat, tässä yövytään. pict1153.jpg                                Juu-u, juuri tässä.
pict1152.jpg                                         Hyyskä. pict1177.jpg                  Imuri, lavuaari ja käsipyyheautomaatti
pict1154.jpg                     Tässä vähän katellaan mopoja. pict1181.jpg                           Mitäs tyttö? Joko mennään?
pict1187.jpg                                     Onnenkenkä. pict1215_2.jpg                                          Kartano.
pict1189.jpg                        Meidän poikamme maailmalla. pict1195.jpg                                       Arde ja heppa.
pict1182.jpg                                 Tää on Juhalle... img_2431.jpg                               ...Keravan Kollille.
img_2435.jpg             Tuijotan kunnes lopetat kuvaamisen! img_2436.jpg                         Hei!? Jos nyt pelataan vaan.
img_2437.jpg                                  ASIAAAAAAAAA!!! img_2440.jpg                               Hiljainen hetki sille.
img_2441.jpg                       Juha - Sedällä on asiaa: pict1212_2.jpg      "Näin käy kun juo maitoa eikä olutta." (kasvaa utareet)
pict1209_2.jpg                       Vielä kerran: Pullotaivas. pict1218_2.jpg                             Ja lopuksi Lontooseen!