Yhteystiedot

MC TUNARIT


TULEVIA TAPAHTUMIA









HAMARI

Hamarin Saaristoajot 2011

Mutta missä on TUNARIT?    

A - J - A - M - A - S - S - A!

Mitä mitä mitä?! Kesällä, eli hyvällä, sillä parhaalla ajosäällä, jätkät istuu persukset kuin liimattuina penkkiin, sormet kouristuksenomaisesti tuopin ympärille kietoutuneena terassilla. Mutta kun tulee kylmä, tuulen tuivertama talvisää ja tapahtuma jäällä, jossa kylmää kuin ( sensuroitu ), niin johan alkaa poikia ajaminen kiinnostaa. Mä en tajuu! Ei mitään logiikkaa näissä miehissä. No kuitenkin, siis tällä kertaa Mc TUNAREILTA erinomainen osallistuminen ajamiseen ja vieläpä erinomaisin tuloksin. Tämän jälkeen voikin kysyä, ei enää: " Mutta missä on TUNARIT? " vaan " Who is the BEST ?! "

Porvoon Hamarin jäällä lauantaiaamu valkeni kirkkaana, mutta koleana. Tuuli teki pikku pakkasesta purevan ja poskia nipistelevän. Kansaa kuitenkin valui paikalle kiitettävästi, pienen tapahtuman verran. Mopot pois piiloistaan, ilmoittautumaan ja ajamaan. Ensin tosin tällättiin numerot osallistujien rintaan.

Päivän ohjelmallinen osuus alkoi FREE RAITILLA; jäällä umpihangessa saaren ympäri. Rohkeita osallistujia oli parikymmentä. Kaikki he saivat moponsa käyntiin ja pääsivät lumiselle taipaleelle. Ensimmäisenä maaliin tuli... joku, enkä muista seuraaviakaan. TUNAREIDEN Herra Iso Herra oli neljäs. Pienempi Herra taisi olla kuudes. Ja muut TUNARIT, Pete, Sony ja Tuomas tulivat myös maaliin. Sijoitukset jäi allekirjoittaneelta laskematta ja tulostaulukko oli liian monikirjaiminen ja -numeroinen jotta olisi mieleen jäänyt. Kisajännitystä. Anteeksi. Mutta kaiken kaikkiaan ei huono osallistumisprosentti eikä sijoituksetkaan.

Saarikierroksen jälkeen oli pieni makkaratauko ja sitten, invalidiluokka, 12 min. tauotonta ajoa jäälle tehtyä, hyvin mutkittelevaa rataa pitkin. Tänä vuonna tähän luokkaan osallistui yllättävän monta mopedia kuskeineen, TUNAREILTAKIN kolme. Herra Iso Herra kurvaili Mustalla Paholaisella, Black Devil, Pienempi Herra Miss Piggyllä ja Maskotti pakillisella, peruutusäänellä varustetulla mökkimopolla.  Ison Herran ja Paholaisen yhteistyö katkesi kesken kisan: toinen takarengas tyhjeni alaosastaan ja oli keskeytettävä. En tosin ymmärtänyt miksi. Renkaan yläosa ja reunatkin oli vielä ihan pulleita ja ilman täyteisiä, mielestäni niillä kohdilla olisi vielä voinut ajaa, mutta pojat selittivät, että se ei auta asiaa. Ei voi ajaa. En tajuu. Olis vaan kääntänyt ilmantäyteiset kohdat alas ja jatkanut matkaa. Pienempi Herra ylsi sijalle 5 ja Maskotti hävisi pelin ja oli toinen. Mutta ehkä toinen sija  ekassa kisassa ikinä, on IHAN HYVÄ saavutus. Ja sitä paitsi, voittajalla oli kaksi moottoria! Niin, ja olihan Maskotti ainut tyttö kisassa.

Makkararatauon jälkeen oli vuorossa 24 min Le Mans. Naiset ensin, niin tässäkin siis. Hamarin omat tytöt ja kaksi joukkeetta Kosken Plikoilta. Voiton vei Hamarin neidot ja loput palkintopallit naisitti Kosken Plikat. Miesten sarjassa osallistuja joukkueita oli useampi kuin kolme, TUNAREILTAKIN kaksi. Kisamopoina heillä toimi Kisapeli ja Pienemmän mopo. Toisen joukkueen muodosti Sony ja Pete, toisessa  joukkueessa kisasivat Iso Herra, Pienempi ja Tuomas. 24 minuuttia miehet  antaumuksella pyörivät jäällä jäistä ja lumista rataa ympäri. Yksi kaatuminen nähtiin ja valitettavasti vilunkipeliäkin. Kilpailevan tallin kuski oikoi hangen kautta jonkun kerran, mutta tästä pienestä vilpistä huolimatta voiton vei TUNAREIDEN kolmen hengen joukkue. Se suurin ja kaunein pokaali ja kultamitalit siis tänä vuonna Mc TUNAREILLE. Vihdoinkin! Monen vuoden yrittämisen jälkeen. Hyvä homma.

Kisailemisen älkeen suoritettiin tulostenlaskenta ja tuomaripeli. Tämän monimutkaisen operaation jälkeen julistettiin ja palkittiin voittajat. Sitten saikin lähteä kotiin tai vaihtoehtoisesti jäädä viettämään aikaansa siinä missä oli.

Niin niin ja ne kuvat, ne kaivatut kuvat hymyilevistä voittajista. Voittajista, joiden on helppo hymyillä ja voittajista jotka purevat kultamitallejaan. Voittajista, jotka poseeraavat faniensa kanssa. Kyllä, niitä oli, tai siis on vieläkin, bittiavaruudessa. Ajattelin tällä kertaa olla tosi globaalilla päällä ja laittaa kuvat suoraan bittiavaruuteen, jotta muidenkin planeettojen asukkaat saavat ihailla niitä.  "Eiliöneille" ihmeteltävää. Saa ehkä faneja vähän kauempaakin kuin pelkästään kotinurkilta. No vitsi, vitsi. Surullinen totuus on, että hävitin kuvat jo kamerasta taikasormellani. Eikä muuten ollut ensimmäinen kerta. Tai no, kamerasta oli, koneeltakin olen onnistunut yhdet kuvat hävittämään. Toivottavasti nyt olen jo ottanut opikseni ja onnistun tallentamaan kuvat ja pitämään taikasormeni kurissa. Aika näyttää ja sitä rataa.

Mutta onneksi meillä on innokkaita ja avuliaita ihailijoita jotka kuvaavat meitä. Siksi tämäkin juttu sai kuvansa. ISO KIITOS avuliaalle ihailijalle!


porvoo_hamari_002.jpg                  Herra Iso Herra ja Pinkki Reino porvoo_hamari_004.jpg                              Kurkistellen.
porvoo_hamari_001.jpg                               Valmistelua. porvoo_hamari_003.jpg               Kuunnellaan ohjeistusta ennen starttia.
porvoo_hamari_005.jpg                       Odotetaan starttia. porvoo_hamari_008.jpg                      Ja odotetaan edelleen.
porvoo_hamari_009.jpg               Ajokäsky saatu, mopoille juoksu. porvoo_hamari_011.jpg                             ja sitten ajetaan!
porvoo_hamari_015.jpg                       Masa ja Miss Piggy porvoo_hamari_017.jpg                     Kolmipyöräiset on tuotu jäälle.
porvoo_hamari_018.jpg                Viimehetken ohjeet ja valmistelut.

porvoo_hamari_019.jpg                  Tallin ajostrategioiden varmistus.

porvoo_hamari_020.jpg                  Ruutulipun heilahdus: SAA AJAA! porvoo_hamari_022.jpg                     Masan ja Piggyn tyylinäyte.
porvoo_hamari_023.jpg                             Maskotin tyylinäyte. porvoo_hamari_024.jpg                        Herra Iso Herran tyylinäyte.
porvoo_hamari_025.jpg                                Maskotti. porvoo_hamari_028.jpg                                Herra Iso Herra.